Hallituksen jäsen Sari Pöytälaakso

Olen ollut hallituksen ja vapaa-aikatoimikunnan jäsen alkaen kuluvasta vuodesta. Jäsenenä Jytyssä olen ollut noin 9 vuotta.

Mielestäni ammattiyhdistystoiminnassa mielekästä on se, että pääsen vaikuttamaan yhteisiin asioihin ja tutustun uusiin ihmisiin.

Mieleenpainuvin Jyty-muistoni ovat olleet yhdistyksen järjestämät matkat Tallinnaan ja Saarenmaalle.

Suosittelen ammattiyhdistykseen kuulumista kaikille ammattiin valmistuneille, koskaan ei voi tietää mitä elämässä ja työpaikalla tapahtuu ja työnantajan kanssa neuvoteltavista asioista on aina hyvä olla ammattiyhdistys takana.

Olen EPSHP:ssä tekstinkäsittely-yksikön alainen osastonsihteeri ja viimeiset 2 vuotta olen toiminut kotoa käsin sanelujen purkajana ja nauttinut suunnattomasti siitä, että saan tehdä kotoa käsin töitä. Perheeseeni kuuluvat mieheni sekä aikuiset tyttäreni ja poikani. Minulla on yksi tyttärentytär sekä kolme mummatettavaa mäyräkoiraa, joiden kanssa olen tekemisissä päivittäin. Harrastuksenani kudon villasukkia ja villapaitoja sekä opettelen uusia kuvioita niihin.

Jäsenistölle lähettäisin terveisenäni, että osallistukaa matalalla kynnyksellä yhdistyksen järjestämiin erilaisiin tapahtumiin, koska siellä tapaa muitakin jäseniä, voi oppia jotakin uutta ja saa vastapainoa siihen omaan arkeen.

Sari Pöytälaakso hallituksen jäsen Jyty Seinäjoki ry